La 28.3.2026 klo 20:00 alkaen
Litku Klemetti on uuden musiikin äärellä ja duona kitaristi Pekka Tuomen kanssa.
Hanki LiputLitku Klemetti on Sanna Klemetin hurja alter ego, jonka keikoilla viihtyvät niin musafanit kuin heidän mutsitkin. Emma-palkinnot, tuhannet myydyt levyt ja miljoonat striimit ovat tehneet Litku Klemetistä vuosien saatossa sekä yleisön että kriitikoiden kestosuosikin ja suomalaisen indiemusiikin airueen.
Litku Klemetti on viettänyt jälleen aikaa vanhan ystävänsä pystypianon kanssa ja yhteisestä ajasta on syntynyt lauluja, jotka eivät sovellu rokkibändin esitettäviksi. Ankeuttaja-EP:n laulut soivat uudella tavalla ja jousisovitukset ovatkin Ahti Marja-Ahon käsialaa. Samalla Litku Klemetti liittyy siihen historialliseen artistijoukkoon, joiden levyille Marja-Aho on jousia sovittanut. Teokselta tulee löytymään myös yllättävä featti, joka ei tällä kertaa löytynyt Litkun lähipiiristä.
Litku Klemetti suuntaa puolisonsa, kitaristi Pekka Tuomen kanssa intiimille klubikiertueelle, joka vierailee seitsemällätoista paikkakunnalla. Kiertueen ohjelmisto rakentuu uusien laulujen lisäksi yllätyksellisistä versioista jo levytetyistä Litku-hiteistä sekä vielä julkaisemattomasta materiaalista. Duo lupaa viihdyttää, liikuttaa ja yllättää jopa itsensä
Lauantaina 28.3. alkaen klo 20:00, ovet aukeavat klo 19:00.
Liput ennakkoon: 24,50 € (sis. palvelumaksun)
Huom! Tiketissä käytössä tilauskohtainen 1,50 € toimitusmaksu.
Liput ovelta: 30 €
Hanki liput keikalle ennakkoon tiketistä: tiketti.fi/lobbymyyrmaki
Litku Klemetti: